Roihuvueren Käpy & Kantarelli jakaa ruokaa, juomaa, matkailua ja elämää kaupungissa ja vähän maallakin. Reseptini ovat kotikokeille, jotka eivät omista mittalusikoita ja osaavat lukea minun välillä ranskalaisilla viivoilla heittämiä reseptejä. Matkavinkkini niille, jotka jakavat puolestaan omansa minulle.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Spoon Mama kotidei

Otan Itä-Helsinkiä haltuun hippunen kerrallaan. Entisenä kantakaupunkilaisena vierastin pitkään mm. Herttoniemeä, mutta kuulkaas ystävät : se ei ole ihan sitä miltä se Itäväylältä käsin näyttää! Herttoniemen rannassa on mm. oivallisia ravintoloita ja uusin tuttavuus on Spoon Mama kotideli, kahden supermaman, Marian ja Danielan perustama lounasravintola, jonka idea on herkullinen, lisäaineeton kotiruoka.

Spoon Mama on suunniteltu niin, että tilaa on niin kotiäitein päiväkahvittelulle kuin pienele luomu- ja lähiruokapuodille. Ruokalista on kuitenkin se, joka vetää tuvan täyteen alueen työväkeä lounasaikoina.
Yksi keitto, yksi liharuoka ja runsaat, herkulliset salaatit.

Perjantaisin tarjolla on mm. Spoon Maman jo legendaksi nousseet burgerit; vaikka paikka on ollut auki vasta muutamia kuukausia, olin ihmeissäni eräänä aamupäivänä kahvilla kun joka pöytä täyttyi burgeria syövistä toimistoihmisistä. Oli pakko tilata itsekin mokoma suureen ääneen pöydissä kehuttu herkku. -Pari viikkoa sitten tarjolla oli muhkea jauhelihapihvi briossi-tyyppisellä leivällä jogurttikastikkeella ja kylmällä vihreällä yrttikastikkeella. Sivuun pieni salaatti ja päälle luomuketsuppia. Omnomnom!

Viikko sitten Spoon Mamassa järjestettiin ystäväilta. Esittelin ja maistatin lisukkeita grilliruoalle ja Kauppahallin Brunolla oli maistiaisia maahantuomastaan oliiviöljystä ja marinoiduista oliiveista.
Brunon Sisiliasta maahantuoma oliiviöljy ja sitrusmarinoidut oliivit
Grilliruoan lisukkeiksi pinaattipesto,
linssisalaatti & bataattivuoka
Spoon Maman nettisivuilta löytyy lisää tietoa menuista, paikasta ja tapahtumista. 

Hei ja tänään perjantaina on taas burgeripäivä ja mun eka työpäivä burgerimestarina! Tämän perjantain burgeri tarjotaan biodynaamisen vuokaleivän päällä ja maustetaan mozzarellalla ja raikkaalla jogurttisella yrttikastikkeella, jossa on mm. aurinkokuivattuja tomaatteja. Koitan samalla onkia tänne blogiini Spoon Maman oman valkosipulilevitteen reseptin! Tulkaa maistamaan ja moikkaamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti